Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2017.

Mokkapalat - onnistut varmasti

Mokkapalat ne kestää vaikka ruokatrendit muuttuvat. Todellista klassikkoherkkua ja tässä niin varma mokkapalojen ohje että kaikki onnistuvat. Taikina on itsessään jo niin "nuoltavaa" raakanakin että ole tarkkana sen "nuolijan" ja kielesi kanssa. Mokkapalat - tällä reseptillä onnistut varmasti. Ja luovuus kun asuu meissä. Mokkapalat ja piparkakkumuotit suoraan sanoen huutavat toisiaan. Vehnäjauhoja 5 dl Kananmunia 4 kpl Sokeria 3 dl Maitoa 2 dl Voita 200 g Kaakaojauhetta 3 rkl Leivinjauhetta 3 tl Vaniljasokeria (vaniliinisokeria) 2 tl Kuorrutus Voita 50 g Tomusokeria 1 pkt Kahvia (erittäin vahvaa) n. 5 rkl Kaakaojauhetta 1 rkl Vanilja- tai vaniliinisokeria 2 tl Sulata voi ja jäähdytä.  Sekoita kuivat aineet keskenään.  Vatkaa munat ja sokeri paksuksi vaahdoksi.  Lisää sekaan vuorotellen jauhoseos ja maito.  Lisää lopuksi jäähtynyt, sulanut voi.  Levitä tasaisesti leivinpaperin päälle uunipellille.  Paista 200 asteessa tasalämmöllä

Kalakukon lämmitys

Aito savolainen perinneruoka - ja -herkku kalakukko. Kalakukko on suomalainen perinneruoka joka on rekisteröity Euroopan unionin aidoksi perinteiseksi tuotteeksi. Kunnolliseen alkuperäiseen kalakukkoon kuuluu kala, yleisemmin muikku tai ahven ja porsaan kylkeä sekä ruistaikinasta kuori. Oikein lämmitettynä kalakukko on sopivan mehevää, kunnon perinneruokaa. Alkuperäinen kalakukko valmistetaan leivinuunissa. Kalakukko tai muikkukukko voidaan syödä myös kylmänä, mutta parasta se on kunnollisen voi nokareen kanssa sekä iso lasi kylmää maitoa. Kalakukon avaamiseen on erinäisiä mielipiteitä - joko avataan kansi päältä ja riipastaan ruiskuorta ja sisustaa lautaselle. Tai sitten leikataan kuin limppua. Tässä erittäin hyvä ohje kalakukon lämmittämiseen. Laita uuni lämpiämään 175 asteiseksi.  Kääri kalakukko kaksinkertaiseen folioon.  Laita uunin alatasolle heti, kun laitat uunin kuumenemaan.  Aseta kalakukko ensin pintapuoli alaspäin ja lämmitä 35-40 minuuttia.  Käännä

Piparjuuri-broileria

Broileri on isoksi kasvatettu kananpoika on se pienempi. Tähän reseptiin tarvitset broilerin rintafilettä, nuijan kautta. Aivan jäätävän hyvä ja helppo ruoka. Valion on piparjuuri-tuorejuustoa ja sitä laitetaan reilusti pintaan ja kääritään rullalle. Lisukkeeksi käy riisi tai perunamuusi. Kastikikkeeksi käy liemi todella hyvin. Koska en ole saanut yhtään taloudellista tukea eikä sponsoroitu ole postaus, niin katson että olen oikeutettu kuvan pöllimiseen. Valion lakimies, yhteystitoni löydät kysymällä. Mutta tähän annokseen vaan tämä toimii. #hymiö Broilerin- tai kananpojan rintaleikettä Piparjuuri-tuorejuustoa 1 pkt (Valio Viola) Rosmariininoksia Suolaa Mustapippuria Kermaa 2 dl Ota lihat ajoissa huoneenlämpöön ja nuiji kevyesti ohuemmaksi.  Voitele tuorejuustoa pinnalle.  Leikkaa rosmariinin oksa päälle ja kääri rullalle.  Sido pellavalangalla tai coktailtikuilla tiukasti kiinni.  Kuumenna pannu kuumaksi ja paista väri lihan pintaan.  Lisää suolaa ja pippur

Kikhernesalaatti - helppo salaatti

Kikhernesalaatti on keittiömestari, ravintoloitsija Chef Alenin kirjasta, Vuoden keittokirja. Annukka Oksanen on auttanut saamaan kirjan muotoon. Kustantaja on Readme. Kikhernesalaatti on kiireisen ihmisen pelastus mikäli on halu saada vegeruokaa ja paljon proteiineja. Helppoa kuin portaiden kiipeäminen. Vai keksitkö paremman vertauksen? Helppoja reseptejä toteuttaa. Kikhernesalaatti valmistuu nopeasti ja on täynnä proteiineja ja makua. Punasipuli 1 kpl Punaviinietikkaa 2 rkl Varsiselleriä 2 oksaa Kikherneitä, kypsiä 2 tlk Punainen chili, pilkottuna 1 tl Juustokuminaa Lehtipersiljaa 1 pnt Oliiviöljyä 0.5 dl Suolaa Mustapippuria Pilko kuorittu punasipuli aivan pieneksi. Sekoita punasipulin joukkoon punaviinietikka.  Hienonna varsisellerin oksat pieneksi.  Huuhtele siivilän alla kikherneet ja valuta kunnolla.  Sekoita kikherneet ja varsisellerisilppu punasipulin joukkoon.  Lisää hienonnettu chili, juustokumina sekä pieneksi silputtu lehtipersilja.  Sekoita

Cheddarjuustosta shotit

Tässä yhdistyy kaksi hienoa asiaa, cheddar ja seurustelujuoma. Lisättäköön vielä että tiskiä ei tule ja samalla saat kivan tastingin järjestettyä. Hyvin varustelluista marketeista löytyy silikonista valmistettuja muotteja. Tähän tarvitset niitä shottilasin näköisiä. Juomaksi kelpaa hyvä punaviini, valkoviini tai kunnollinen Gin. Kokeile whiskya tai vodkaa. Yritä olla liikaa pureksimasta aluksi mukia.... Punaviini ja Jukolan Juuston cheddarkuppi. Tasting on parhaimmillaan, molemmat samalla. Cheddarjuustoa, ( Jukolan Juusto 400 g ) Leikkaa cheddarjuusto pieniksi paloiksi ja sulata kattilassa, pienellä lämmöllä juoksevaksi.  Voitele muotit kevyesti öljyllä.  Kaada sulanut juusto silikonimuottiin ja tasoita veitsellä pinta tasaiseksi.  Laita jääkaappiin hetkeksi.  Kunnes juusto on kunnolla hyytynyt poista muotti.  Kaada sopiva juoma cheddarkippoon ja bite and enjoy. Jukolan Juuston aitocheddar ja Napue Gin niillä karpaloilla on myös hyvä makupari.

Marttojen hiivaleipä

Martat ja helpot arkiset ruokaohjeet. Tässä on yksi niistä monista - hiivaleipä. Tuoreena aivan mieletöntä ja seuraavanakin päivänä ihan huippua. Hiivaleipäresepti on helppo, todella helppo. Ilman Marttoja suomi ei söisi terveellistä safkaa. Marttojen ohjeella hiivaleipä on tehty onnistumaan. Maitoa 5 dl Hiivaa 25 g Suolaa 1 tl Ruisjauhoja 3 dl Hiivaleipä­jauhoja n. 9 dl Kuumenna maito kädenlämpöiseksi, mielummin 42 asteiseksi.  Murenna ja liota hiiva sekaan.  Vatkaa hiiva-maitoseokseen suola ja ruisjauhot.  Alusta taikina käsin samalla jauhoja lisäten.  Jätä taikina pehmeäksi.  Kunnes taikina irtoaa kulhosta ja käsistä on koostumus sopivaa.  Kohota leivinliinan alla jotakuinkin kaksinkertaiseksi.  Nosta taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja vaivaa kunnolla tasaiseksi.  Jaa taikina kahteen osaan ja leivo pyöreiksi limpuiksi.  Taputtele litteäksi ja kohota vielä leivinpaperin päällä.  Pistele haarukalla reikiä leipään ja paista uunin alatasolla 200 a

Nopeat kaurateeleivät

Nopeat teeleivät saattavat tuoda mieleen koulun "köksätunnit". Todella helppo resepti ja saat tuoretta leipää noin 15 minuutissa. Tällä teeleipäreseptillä onnistut varmasti. Taikina riittää noin 10 teeleipään. Teeleivät on nopea leipoa ja valmistaminen on helppoa. Kauraiset teeleivät myös vievät nälän pois äkkiä. Kaurahiutaleita 2 dl Vehnäjauhoja 3 dl Leivinjauhetta 2 tl Suolaa 0.5 tl Maitoa 2 dl Öljyä 0.5 dl Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään kunnolla.  Lisää sekaan öljy ja maito. Sekoita kaikki sekaisin.  Laita leivinpaperin päälle uunipellille taputtamalla pyöreitä leipäsiä.  Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.  Tarjoile heti voin ja kylmän maidon kanssa.  Kokeile myös marmeladia tai jonkun hyvän lihasiivun kanssa.  Toimii muuten hienosti jopa sen teen kanssa iltapalana.

Perinneruokaa - maukas karjalanpaisti

Karjalanpaisti on todellista perinneruokaa. Karjalanpaisti on evakkoon joutuneiden karjalaisten resepti, missä haudutetaan lihaa todella pitkään. Raaka-aineet ovat onnistuneeseen "evakkopaistiin" todella yksinkertaiset. Maustepippuria, suolaa, naudanlihaa sekä vettä ja sipulia. Karjalanpaisti on perinneruokaa ja liha on todella mureaa. Maistuu perunamuusin kanssa. Karjalanpaistilihaa n. 900 g Sipulia 2 kpl Suolaa 1-2 tl Maustepippuria 1 -2 rkl (laakerinlehti) Vettä niin että lihat peittyy. Pilko sipulit karkeiksi lohkoiksi.  Laita uuninkestävään pataan lihat, suola, sipuli ja mustapippurit kerroksittain.  Lisää vettä niin että karjalanpaistilihat peittyy.  Laita 175 asteiseen uuniin ja hauduta siellä noin kolme tuntia.  Tarjoile perunamuusin kanssa.

Onnistunut pullataikina ja pullat

Voisitko kuvitella jotakin parempaa kuin uunituore pulla ja kylmä maito. Aina voi kuvitella.. Kannattaa joskus kokeilla valmistaa pullataikina niin että varmasti onnistut ja saat kuohkeat "nisut" nautittavaksi. Ja ihan pienenä kuriosiittina mainitsen, tämä pullaohje on sen  Koko Suomi leipoo tuomarin, Mika Parviaisen ohje. Mikäli ette onnistu niin kivittäkää hänet. Itse olen vain sanansaattaja ja testaaja. Tässä on mennyt kaikki muu "persiilleen" paitsi voisilmäpullat. Tarkoitan nyt tuota kuvan valoitusta.   Fazerin vihreät kuulat uppoavat hienosti onnistuneeseen kunnolla kohonneeseen pullaan. Maitoa 5 dl Hiivaa 50 g Kananmuna 1 kpl Sokeria 1.5 - 2 dl Kardemummaa 1 rkl Vehnäjauhoja noin 1 kg ( 15-16 dl) Voita tai margariinia 150 g Voiteluun ja koristeeksi Kananmuna 1 kpl Sokeria Mantelijauhoja Ota tarvittavat raaka-aineet huoneenlämpöön noin 2 tuntia ennen leipomista.  Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna sekä liuota hiiva ku

Halvajäädyke, helppo jälkiruoka

Halvajäädyke on jälleen jotakin niin helppoa valmistaa ja syödä. Halvan yleinen nimitys arabian kielellä on jälkiruoka, mutta tahinista eli seesamitahnasta valmistettu ja marketeista löytyvä halva on se jännä juttu. Siihen vain rakastuu. Nyt valmistin jäädykkeen halvasta. Helppoa - vatkaa ja vatkaa, murustele ja purista sekä vielä jäähdytä. Halvaa, sitruunanmehua, kananmunan keltuiaisia - jälkiruoka on helppo valmistaa. Kananmunan keltuaisia 4 kpl Sokeria 0.75 dl Halvaa 80 - 100 g Vaniljasokeria 0.5 tl Sitruunanmehua 1 rkl Kuohukermaa 3 dl Vaahdota kuumassa vesihauteessa keltuaiset ja sokeri. Käytä vatkainta, pääset helpommalla. Jäähdytä kylmällä vedellä vesihauteessa.  Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää jäähtyneeseen keltuais-sokerivaahtoon vaniljasokeri, sitruunanmehu ja sekoita.  Murustele halva ja lisää kermavaahdon ja keltuaisvaahdon kanssa keskenään, nostellen sekaisin. Vuoraa kelmulla vuoka ja kaada seos.  Laita pakastimeen noin 3-4 tunnin ajaksi. Anna hetk

Toscakakku ja raikas pohja

Toscakakku on jo 1800-luvun puolivälistä asti valmistettu makea herkku. MR.Google ja Wiki osaavat kertoa että toscakakku on Saksasta on lähtöisin. Mantelia, sokeria ja voita sekä lisäksi siirappia hieman. Toscapinnoite keitetään kattilassa kasaan ja kakun päälle levitetään. Vielä uunissa kaunis kullankeltainen väri pintaan. Tämän toscakakun juttu on myös pohjassa. Keittiömestari Antti Vahteran resepti. Pohjasta tulee raikas ja kuohkea. Löydät appelsiinin makua pohjasta. Makea mantelinen ja ah niin sokerinen kaunis kuorrutus ja raikas appelsiinin vivahteinen pohja. Toscakkuresepti jonka kaikki saavat onnistumaan. Katso ohje arkistostani.

Katkarapupasta

Katkaravut sopii upeasti pastan kanssa. Vielä kun pastaan laitetaan pienesti chiliä mukaan, saadaan nopeasti ja helposti maukas pasta-ateria. Katkarapupasta on helppoa syötävää ja maistuu kaikille. Kutsu kaverit kylään ja närppikää ravut yhdessä. Pastaa - capellini tai spagettia500 g Valkosipulinkynsiä 3 kpl Punainen chili 1.5 kpl Oliiviöljyä paistamiseen Katkarapuja n. 400 g Rucolaa Valio Viola chili-tuorejuustoa Sitruunan kuoriraaste Parmesanjuustoa jauhettuna Suolaa Pippuria Sulata katkaravut hitaasti.  Kuori ja pilko valkosipulinkynnet aivan pieneksi.  Poista chilistä siemenet ja pilko pieneksi.  Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan, suolalla maustettuna.  Laita oliiviöljyä pannulle ja kuullota chiliä ja valkosipulia hetki.  Lisää sekaan sulaneet katkaravut ja lämmitä.  Kaada pastan keitinvesi pois ja lisää pasta sekaan pannulle.  Lisää myös sitruunan kuoriraaste.Sekoita nostellen ja lisää chili-tuorejuusto.  Kun tuorejuusto on sulanut, lisää ker

Lämmin salaatti halloumijuustolla

Salaatti mistä löytyy halloumi-juustoa lämpimänä. Löydät myös papuja sekä herkkusieniä. Kun katsot kuvaa niin maku yllättää... Halloumijuustoa lämpimänä ja lisäkkeeksi kasviksia. Lämmin halloumisalaatti yllättää . Punasipulia 1 kpl Jääsalaattia Luumutomaattia rasia Kurkkua 1 kpl Kesäkurpitsa 1 kpl Herkkusieniä 3 kpl Kidneypapuja Suippopaprikaa 1 kpl Halloumijuustoa 1 pkt Aurinkokuivattua tomaattia, basilikaöljyssä 0.5 tlk Pilko lohkoiksi ja paista pannulla herkkusienet, kesäkurpitsa, paprika, halloumi sekä halkaistut luumutomaatit.  Keitä papuja paistamisen ajan.  Sekoita lämpimät ja kylmät raaka-aineet.  Kosteuta sopivasti aurinkokuivatulla tomaatilla.  Tarjoile lämpimänä.

Helvetin hyvät kaurasämpylät

Kaurasämpylät ja esiteinin möläyttämänä - helevetin hyvät. Ei ole kotona opetettu noita voimasanoja mutta komppaan kyllä muuten. Todella helpot sämpylät ja täynnä hyvää kuitua. Kauraa ja hiivaa aluksi ja sitten vasta muut raaka-aineet. Jännästi toimii ja maut komppavat "helevetin hyvin". Tässä on kaurasämpylät uunituoreena. Lämpimään sämpylään ei tarvita muuta kuin voita pinnalle ja lasi kylmää maitoa viereen. Vettä 5 dl  Kuivahiivaa 1 pss Kaurahiutaleita 5 dl Suolaa 0.5 rkl Siirappia 0.5 dl Vehnäjauhoja n. 5-6 dl Voita 50 g Pinnalle Vettä Sormisuolaa Kaurahiutaleita Liota hiiva reilusti kädenlämpöiseen veteen.  Sekoita hiiva kunnolla ja lisää kaurahiutaleet.  Peitä leivinliinalla ja anna taikinan kohota noin 0.5 tuntia.  Sekoita suola ja siirappi joukkoon.  Vehnäjauhoja kannattaa lisätä jatkuvasti sekoittaen aina 5 desilitraan asti.  Lisää sulanut voi. Lisää vielä noin 0.5 dl jauhoja.  Vaivaa nyt käsin taikina sekaisin.  Laita vehnäjauho